Search

Häiriintynyt syöminen ja kehonkuva

Ajattelin hiukan avata aihetta, johon olen nyt erityisesti viime aikoina törmännyt useaan otteeseen. Tietoisuus ruokavaliosta ja syömisestä on lisääntynyt hurjasti, mutta silti edelleen tartutaan nopeisiin ratkaisuihin, todella rajoittuneeseen syömiseen sekä trendikkäisiin ruokavalioihin ja dieetteihin. Olen itsekin leikkinyt ruoan kanssa ja kokeillut ties minkälaisia ruokavalioita pyrkien siihen mahdollisimman ”terveeseen” ja ”puhtaaseen” syömiseen. Eihän terveellisessä ja puhtaassa ruokavaliossa tietenkään ole mitään vikaa, mutta missä menee se raja kun terveellinen syöminen rupeaa rajoittamaan elämään ja muuttuu häiriintyneeksi?


”Häiriintynyt syöminen tarkoittaa tavanomaisen terveen syömisen ja varsinaisten syömishäiriöiden välimaastoon jääviä syömiskäyttäytymisen muotoja: toistuvaa laihduttelua, epäterveellisiä painonhallintakeinoja, epäsäännöllistä syömisrytmiä ja tyytymättömyyttä omaan vartaloon.”

Häiriintynyt syöminen on yksi suurimmista nykypäivän ongelmista. Eikä siitä kärsivät välttämättä sairasta vielä syömishäiriötä, mutta omaavat muuten häiriintyneeseen syömiseen viittaavia piirteitä. Olen törmännyt erilaisiin tapauksiin iästä ja taustasta riippumatta. Kamalinta oli kuulla kuinka 11-vuotias urheilijatyttö kertoi minulle syöneensä ruokaa viimeksi aamupalalla ja vain herkkuja ennen iltatreeneihin tuloa. Ruokavalioita löytyy laidasta laitaan ja niitä noudatetaan orjallisesti riippumatta siitä millainen olo syömisestä seuraa. Usein nähdään nälkää ja rajoitetaan ruokavaliota usealla eri tavalla. Uskotaan noudatettavaan ruokavalioon kuin raamattuun ja siitä poikkeaminen johtaa hirvittäviin tunnontuskiin ja epäonnistumisen tunteeseen. Oikeasti paras ruokavalio, jota voi noudattaa on se mitä ei noudata. Terveellinen syöminen rakentuu hiljalleen pienien valintojen ja muutosten kautta, jotka lähtevät nimenomaan oman hyvinvoinnin lisäämisestä ei itsensä rankaisemisesta.







Mitään ruoka-ainetta ei tulisi kieltää itseltään, ellei kyse ole allergiasta, uskonnosta tai ekologisesta valinnasta suosia esimerkiksi kasvisruokaa. Kuitenkin jos olet urheilija, tulee miettiä tarkkaan onko esimerkiksi vegaaniruokavalio paras mahdollinen vaihtoehto suorituskyvyn kannalta. Ainakin sen toteuttaminen vaatii enemmän suunnitelmallisuutta ja tiedonkeruuta ennen kuin sille linjalle lähtee. Eli ruokavaliota ei tulisi koskaan rajoittaa sillä perusteella koska muutkin. Jokainen meistä on yksilö ja se mikä toimii yhdelle, ei todellakaan sovi kaikille.


Kuinka sitten tunnistaa häiriintynyt syöminen. Onko ruoka jatkuvasti mielessäsi ja ovatko tunteet ruokaa kohtaan ristiriitaisia? Koetko tyytymättömyyttä kehoasi kohtaan tai että kehonmuotosi vaikuttaa arvoosi ihmisenä? Oletko itse tai onko joku lähipiirissäsi ollut huolissaan syömiskäyttäytymisestäsi? Mietitkö toistuvasti laihduttamista ja että se toisi paremman olon? Rankaisetko itseäsi liikunnalla tai tuottaako liikunnan väliin jättäminen ahdistusta?


Syömiskäyttäytymisesi voi olla häiriintynyttä, jos…


· Ruokailun ajattelu ja suunnittelu vie kohtuuttomasti aikaa

· Tarkkailet ja vertailet syömistäsi toistuvasti suhteessa muihin

· Ruokailuusi liittyy rituaaleja tai sääntöjä

· Ruoanvalmistamiseen liittyy pakonomaisia piirteitä kuten punnitseminen ja kalorien laskeminen

· Rajoitat syömisiäsi ja koet syyllisyyttä siihen

· Jätät aterioita toistuvasti väliin tai noudatat tiukkaa ateriasuunnitelmaa


Häiriintymiseen syömiseen olisi hyvä puuttua mahdollisimman nopeasti. Häiriintynyt syöminen johtaa helposti syömishäiriöön, jolloin ammattiavun hakeminen on tarpeen. Pitkään kestänyt häiriintynyt suhde syömiseen lisää myös riskiä psyykkiseen pahoinvointiin ja masennukseen. Eli kyse on todellakin vakavasti otettavasta ongelmasta, joka yleistyy kovaa vauhtia. Yleistymisen syitä ovat yhteiskunnan ja sosiaalisen median luomat paineet. Elämä saadaan helposti näyttämään ruusuilla tanssimiselta, mutta ihailemasi vartalon taustalla voi olla kuvanmuokkausta, häiriintynyttä syömistä ja pahaa oloa.


”Kukaan ei ole täydellinen, joten ei sinunkaan tarvitse olla.”

Pysähdy hetkeksi ja mieti omaa elämääsi. Jos olet tyytymätön omaan kehonkuvaasi nyt, voin vannoa, että pari kiloa hoikempana et ole sen tyytyväisempi itseesi. Onnistumisen tunne voi kestää hetken, mutta jos tulokset on tehty itseään kiduttamalla rajoittuneella syömisellä ja pakkoliikunnalla, eivät tulokset ole pysyviä tai tuo onnea. Liiku ja syö terveellisesti, rajoittamatta, koska rakastat itseäsi, ei siksi että vihaat kehoasi. Meille on luotu vain yksi keho, joten pidetään huolta siitä ja arvostetaan sitä, millä on oikeasti merkitystä - terveyttä.





Ei tehdä syömisestä liian hankalaa :)

-Natsku

160 views

045-6304724

©2019 by Natalia Bartholdi. Proudly created with Wix.com